Kilpisjärven residenssi – kuvataiteilijan silmin

Saavuin juuri Ars Bioarctican residenssistä Kilpisjärveltä, jossa vietin viikon taiteilijakollegoiden kera. Työskentelimme yhdessä ilmastonmuutoksen opetuksen kehittämisprojektissa kuluneen vuoden (www.ilmastonyt.fi) ja lähdimme purkamaan yhteistä oppimisprosessiamme, sekä työstämään aihetta taiteenalojemme kautta. Olen itse kuvataiteilija, muut ryhmämme jäsenet tulivat performanssin, tanssin ja taiteellisten interventioiden aloilta. Tässä blogitekstissä yritän valottaa erityisesti omaa kokemustani residenssistä ja pohtia sen merkityksellisyyttä omalle ajattelulle, sekä praktiikalle. Erityisen merkitykselliseksi residenssissä piirtyi tila ja aika dialogille, yhdessä olemiselle ja kiireettömyydelle. Koen, että residenssi on jättänyt lähtemättömän jäljen ja vaikutuksen itseeni – varmaan sen merkitys piirtyy esiin kunnolla jonkin ajan kuluttua. Kilpisjärven residenssin henkinen vaikutus oli erityisen suuri siihen, miten koen oman taiteilijuuteni – itseluottavaisemmin ja syvällä ilolla.

Huikea avaruudellisuus ja tilallisuus aukesi maisemassa

 

Itselleni teema ilmastonmuutos on alusta lähtien resonoinut luonnon ja maiseman jatkuvaan moniaistiseen havainnointiin. Maiseman, tilallisuuden ja avaruudellisuuden kokemus, moniaistinen ja kehollinen havainnointi, sekä maiseman kanssa kuin yhtä oleminen tarjosivat paljon pureskeltavaa omaan kuvataiteelliseen praktiikkaan ja ajatteluun. Omassa työskentelyssäni pohdin paljon ruumiillisuuden roolia kuvantekemisessä. Kilpisjärvellä tehdyt pitkät vaellukset ja syvällinen dialogi kollegoiden kanssa tuntuivat päivä päivältä laajentavan omaa ajattelua – syntyi uutta luovaa välitilaa niin dialogissa keskenämme, kuin omassa mielessä. Jäin kovasti pohtimaan, miten kuvalliseen lopputulemaan voitaisiin saada samanlainen tilallisuuden, avaruudellisuuden ja moniaistisuuden tuntu, kuin itse maisemassa ollessa. Pohdin myös liikkeen, ruumiillisuuden ja havainnon suhdetta. Piirtäminen ja havainto vaativat liikettä, silmien liikettä, kehon liikettä, se on aktiivista katsomista, aktiivisen suhteen ottamista omaan ympäristöön. Nykyään ajatellaan myös, että havaintojärjestelmä toimii synkronisesti, moniaistisesti. On esimerkiksi esitetty, että visuaalisen havainnon metafora voisi olla kosketus. Kilpisjärvellä piirtyi itselle esiin eri aistikanavien merkitys havainnossa, havainnosta muotoutui kokonaisvaltainen, koko kehoa ja aisteja koskeva, sisältäen myös kehon liikkeen, tuulen tunnun iholla, avaruudellisuuden….Piirtämisessä myös on kosketusaisti ja taktiilisuus vahvasti läsnä niin materiaalisuuden puolesta, kuin piirtämistapahtumassa käden ja kehon liikkeen aistimisen sekä ympäristön aistimisen kautta.

Osana maisemaa, romanttisen maalausperinteen mukaisesti

Residenssissä tärkeäksi muotoutui myös maisemaan uppoutumisen, maiseman kanssa yhtä olemisen meditatiiviset hetket. Ohessa on kuva tapetille musteella ja japanilaisella vesivärillä maalatusta maisemasta, joka avautui residenssitalomme Kiekulan pihalta. Haaveilen nyt panoraama-maalaussarjan jatkamisesta ja kolmiulotteisen installaation rakentamisesta, immersiivisen maisemaan uppoutumisen kokemuksen mahdollistamisesta. Yhteys luontoon ja maisemaan, syvemmän luontosuhteen rakentaminen, voisi myös myötävaikuttaa vastuunottamiseen maapallomme hyvinvoinnista ja tulevaisuudesta uudella, kestävällä tavalla.

 

Sarjasta Uusi maisema, Kilpisjärvi, muste ja vesiväri tapetille, Kiekulan pihasta

Pikku-Malla muutti luonnettaan hetki hetkeltä, vuorokaudenaikojen ja sääilmiöiden mukaan...

Elina Aho https://elinaaho.carbonmade.com